Isyyslomalla 
Perhevapaat ovat hieno asia. Hoitovapaan jälkeen olen nyt ollut hieman yli kaksi kuukautta töissä ja tänään alkoi kolmen viikon isyysvapaa. Vapaan jälkeen puoleksitoista kuukaudeksi töihin, jonka jälkeen elokuuksi isäkuukautta viettämään.

Palkka ei tietenkään perhevapaiden aikana juokse, mutta Kelan maksama isyysraha on varsin kohtuullinen.

Työhönpaluu on sujunut pelottavan helposti. Pari ensimmäistä viikkoa meni ihmetellessä, mutta ihmettelyn pääasiallisena syynä ei ollut hoitovapaalta paluu, vaan uudet tehtävät uudessa yksikössä.

Kuukauden jälkeen hoitovapaa tuntui jo todella kaukaiselta ajalta.

Työpäivät toivat tullessaan mukavat rutiinit. Herään aamuseitsemältä, ilman herätyskelloa. Luen rauhassa Hesarin. Poljen töihin. Noin kuuden tunnin työpäivän (30 tunnin työviikko on paras työsuhde-etuni) jälkeen pyöräily kotiin. Oleskelua ja rutiineita lasten kanssa. Lapset nukkumaan yhdeksän jälkeen. Vielä muutama tunti valvomista ja sitten nukkumaan.

Hoitovapaan loppupuolella minulla oli jonkinlaisia unettomuusongelmia. Työhön paluun jälkeen uniongelmat ovat hävinneet. Uni tulee hetkessä eikä pojan itkuunkaan herää. (Tosin ei poika enää yöitkuja paljoa harrasta. Luulisin.)


[ lisää kommentti ]
Tähän se loppuu 
Ella täytti tänään kolme vuotta. Kakusta tuli varsin hyvä, vaikkakin Ellasta parasta olivat sammakko, perhonen ja muut sokerikoristeet.

Hoitovapaan viimeinen tunti alkaa pian. Huomenna on edessä paluu työelämään. Omituisesti nyt tuntuu siltä, kuin olisin ollut töistä poissa vain lyhyen hetken.

Palaan vielä lähiviikkoina kerran tai kaksi tämän blogin pariin, mutta sitten tämä bloggailu päättyy.

[ 2 comments ] ( 72 views )
"Enpä tiennytkään, että isi osaa tehdä kakkua" 

Tulipa hieno. Täytteenä sitruunatahnaa ja yksi kerros valkosuklaamössöä ja toinen kerros tummasta suklaasta. Sisäisesti kakku pohjautuu pitkälti Kinuskikissan reseptiin.

Ella tykkää ainakin ulkonäöstä, saa nähdä miten tulee maittamaan.

[ lisää kommentti ]
Synttärivalmisteluja 

Illalla leivoin pullapitkon, bostonpullan, omenalla maustetun murokakun ja suklaakeksejä.

Huomenna on täytekakun vuoro. Yksivuotissynttäreille tein kakun, jossa ei ollut munaa, vehnäjauhoja eikä maitotuotteita. Rajoitetuista valmistusaineista huolimatta kakku oli täysin syötävä, jopa maistuva.

Kaksivuotissynttäreiden kakkuun käytin jo kaikkea muuta paitsi maitotuotteita. Kakku alkoi jo näyttää synttärikakulta.

Kolmivuotiskakkuun käytän vapaasti kaikkia aineksia. Ella toivoi suklaakakkua, ja sellainen olisi huomenna tarkoitus luoda.

[ lisää kommentti ]
Yöllisiä työhönpaluumietteitä 
Päivällä neuvolakäynnin jälkeen soitin firmaan uudelle pomolleni. Kaikki on kunnossa, avaimenienkin pitäisi tiistaiaamuna olla odottamassa minua uudella toimistolla.

Oikeastaan odotan töihinpaluuta innolla. Tunne on aivan toinen kuin kesäloman jälkeen töihin palatessa. Kesälomat loppuvat aina kesken, mutta nyt tuntuu päinvastoin siltä, että kyllähän tätä on tullut jo nähtyä.

Vuoden ja kahdeksan kuukauden koti-isäilyn jälkeen alkaa hiljalleen haluta tehdä jotain muutakin. Haluaa tavata aikuisia ihmisiä ja saada hieman omaa aikaa (no, ainakin päivittäisen 15 kilometrin pyöräilyn verran). Haluaa syödä kerran päivässä rauhassa, tarvitsematta juosta edes takaisin pöydän ja jääkaapin väliä ja tarvitsematta nostella mukeja ja haarukoita lattialta.

Vielä vuodenvaihteen tienoilla kuvittelin, että työhönpaluu tulisi olemaan vaikeaa. Nyt tuo alle viikon päästä tapahtuva paluu tuntuu pelottavan houkuttelevalta.

Olenko vain teeskennellyt olevani oikea koti-isä viimeiset puolitoista vuotta?

[ lisää kommentti ]

Seuraava
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 |