Pääkaupunkijuoksu 30.9.2001

      Pääkaupunkijuoksu oli ensimmäinen juoksukilpailuni sitten koulun liikuntatuntien, joten mitään erikoisempia tavoitteita matkalla lähtiessä ei ollut. Tavoiteajaksi 20 kilometrin matkalle olin laittanut noin 1:45 - 1:50.

      Sää oli hieman aurinkoinen, ja lämpöä oli noin kahdeksan astetta. Mukava juoksusää, mutta shortseissa ja t-paidassa ei tarkenisi, joten verkkarit päälle.

      Pirkkolaan oli Pitäjänmäeltä matkaa vain nelisen kilometriä, poljimme puoliskon kanssa kisapaikalle. Ajatus takaisin polkemisesta ei tuntunut erityisen mukavalta, mutta Pirkkolassa olisi parkkitilaa sen verran niukasti, että liikkeelle olisi pitänyt lähteä turhan varhain.

      Capilta oli 20 kilometrin matkalle ilmoittautunut 14 osallistujaa, mutta syksyn sitkeät flunssat pitivät osan juoksijoista poissa. Lähtöpaikalta löysin kolme muuta cappilaista, joiden kanssa siirryin tarkkailuasemiin lähtömassan takaosaan.

      Lähtölaukaus kuului, ja pääsin juoksemaan noin sata metriä ennenkuin matkanteko muuttui ruuhkassa kävelyksi. Aika pian tilaa alkoi kuitenkin taas löytymään, ja muutamien satojen metrien jälkeen pääsi hiljakseen juoksuvauhtiinkin. Hiljaisesta vauhdista huolimatta syke nousi yli 170, en keksinyt tuolle muuta syytä kuin kisajännityksen

      Ensimmäisellä kilometritolpalla väliajaksi tulee 6:42. Toinen kilometri meni ruuhkassa vielä hieman hitaasti, mutta kolmannella kilometrillä alkoi tavoitevauhti 5:30 min/km löytymään.

      Sitten ei mitään ihmeellisempää tapahtunutkaan. Alkumatkasta saattoi kuunnella muiden juoksijoiden keskinäistä jutustelua. Noin viiden ja puolen kilometrin kohdalla joku kilpailuun osallistunut perheenisä ohitti joukkoa työntämällä lastaan juoksurattaissa.

      Ensimmäinen juottopiste tuli hieman ennen kuutta kilometriä. Janoa ei tuntunut, mutta hidastin silti vauhdin hetkeksi kävelyksi ja join puoli muovimukillista vettä. Ja sitten taas täyteen vauhtiin.

      Aurinko paistaa ja syksyinen metsä tuoksuu hyvälle. Kylmästä säästä johtuen ihmisillä on pääasiassa pitkäpunttisia housuja ja takkeja tai pitkähihaisia paitoja päällään. Tosin ohitan myös yhden juoksijan, jonka ylävartaloa suojaa ainoastaan Polarin sykemittarin lähetin. Muutamaan kertaan metsän tuoksu katoaa jostakin juoksijasta lähtevään pinttyneeseen hienhajuun. Kävisivät suihkussa ennen lähtöä! Tai kunhan edes pesisivät vaatteensa.

      Juoksu sujuu mukavasti, kilometriajat ovat jonkin verran alle tavoitteen. Aina välillä muutama ihminen pyyhältää takaa ohi, mutta pääasiassa matka etenee muita ohitellen. Hitaasta lähdöstä johtuen 10 kilometrin väliaika on 56:04. Toinen juomapaikka on hieman ennen kahtatoista kilometriä, otan muutaman kulauksen haaleata urheilujuomaa ja vettä.

      Etäällä pellon laidassa näkyy hirvi. Vastaan tuleva hirvibongari (ainakin sillä oli kiikarit kaulassa) sanoo hirviä olevan lähettyvillä kaksikin kappaletta.

      Aina silloin tällöin juoksijoista kuuluu pieni piipitys: ylikierroksilla kulkevien juoksijoiden sykemittarit varoittavat. Itse olin laittanut Polarissani yläsykerajaksi 170, mutta koska tiesin tuon ylittyvän montakin kertaa olin kytkenyt piipitykset pois.

      Toisen juottopaikan jälkeinen kilometri menee alle viiden minuutin, seuraavalla kilometrillä tuntuisi siltä kuin vatsaa alkaisi pistämään. Pienellä vauhdin hidastamisella tunne menee ohitse.

      Seuraavalla juottopaikalla juon puoli mukillista pelkkää kuntojuomaa. Pieni tihuttelu muuttuu hentoiseksi sateeksi. 16 kilometrin jälkeen vauhti alkaa huomaamatta nousemaan, 17 kilometrin kohdalla vauhdin nousun jo huomaa. Kilometriajat ovat viiden minuutin tienoilla ja keskimääräinen pulssi nousee yli 170. "Hyvä hyvä, enää pari kilometriä", kannustaa reitin varrella oleva toimitsija väkeä.

      Viimeiset kilometriajat ovat alle viiden minuutin. Yhdeksännentoista kilometrin keskisyke on jo 180. Viimeiset 800 metriä, maalialue on jo näkyvissä. Kentän juoksuradalla vielä kahden juoksijan ohitus ja sitten maalissa. Sykemittari näyttää loppuajaksi 1:46:37.9, ja loppusykkeenä 188. Pienen jonottamisen jälkeen toimitsija ottaa numeron alanurkan itselleen ja saan osallistumismitalin käteen.

      Maalissa näkyy myös Markus Sell, joka on tullut maaliin minuuttia aikaisemmin. Kova mies. Markus on näemmä lisäksi voittanut arvonnassa itselleen arvopalkinnon, joka myöhemmin osoittautuu paidaksi.

      Vielä muutama mukillinen kuntojuomaa ja mehua, yksi suolakurkunpala ja purkillinen sponsoroitua jugurttia. Hieman tunnelmien vaihtoa työkavereiden kera, ja sitten viluisasti polkupyörällä kotiin saunaan.

      Kotona takin pois otettuani huomaan nännien vuotaneen verta juoksun aikana, paidan oikea rinnus on iloisen punainen. Juoksun aikana tuota hiertymistä ei huomaa, mutta suihkussa kirvelee.

      Virallinen ajanotto sai ajaksi 1:46:37 joten pääsin tavoitteeseeni. Sijoitukseksi yleisessä sarjassa tuli 242. Sarjassa oli 349 juoksijaa.

      Tilastotietoa juoksusta

      Allaolevat väliajat ja syketiedot on otettu Polar S610-sykemittarilla. Sykekäyrä on piirretty Polar Precision Performance SW 3.01-ohjelmalla.

      Keskisykkeeksi juoksun aikana tuli 168, lisäksi mittari kertoi energiaa kuluneen juoksussa 1343 Kcal.

      Kilometriajat

      Kierros Aika Kierrosaika Syke max Syke ka Syke min Matka min/km
      1. 0:06:42.8 0:06:42.8 170 154 125 1000 6:42
      2. 0:12:35.3 0:05:52.5 176 168 153 1000 5:52
      3. 0:18:10.1 0:05:34.8 170 164 156 1000 5:34
      4. 0:23:33.1 0:05:23.0 175 167 160 1000 5:23
      5. 0:28:58.6 0:05:25.5 172 166 162 1000 5:25
      6. 0:34:29.0 0:05:30.4 173 163 154 1000 5:30
      7. 0:39:47.3 0:05:18.3 170 166 162 1000 5:18
      8. 0:45:22.8 0:05:35.5 173 165 158 1000 5:35
      9. 0:51:00.6 0:05:37.8 174 168 162 1000 5:37
      10. 0:56:04.7 0:05:04.1 170 165 159 1000 5:04
      11. 1:01:08.8 0:05:04.1 173 168 163 1000 5:04
      12. 1:06:46.5 0:05:37.7 173 167 158 1000 5:37
      13. 1:11:45.4 0:04:58.9 176 169 164 1000 4:58
      14. 1:17:20.8 0:05:35.4 175 168 161 1000 5:35
      15. 1:22:37.7 0:05:16.9 173 169 166 1000 5:16
      16. 1:27:59.1 0:05:21.4 175 169 163 1000 5:21
      17. 1:33:09.8 0:05:10.7 179 173 163 1000 5:10
      18. 1:37:58.8 0:04:49.0 181 176 171 1000 4:49
      19. 1:42:52.9 0:04:54.1 184 180 177 1000 4:54
      20. 1:46:37.9 0:03:45.0 188 183 180 800 4:41

      Sykekäyrä


      [ koti ]